Toinen päivä koulua.

Aloitin eilen tekstiili- ja vaatetusalan perustutkinnon Seinäjoella. Koulu tuntui viihtyisältä ja luokkakaverit ja opettajat ovat mukavia. Luokassa vaan on aivan liian kuuma! Syöminen meni ilman erityisempiä ahdistumisia siihen asti, kunnes menin ensimmäisenä päivänä pitkästä aikaa koulu ruokailuun. Tuntui, että syöminen on taas jotenkin kiellettyä. Tunteen todennäköisesti sai aikaan se, että viimeksi kun olen koulussa syönyt ja linjastolta ottanut ruokaa, minulla on ollut menossa pitkä ja vaikea anoreksia jakso.
 Tänään syöminen vaikeutui entisestään, kun sain tietää, että meidän luokalla on toinenkin anorektikko ja menimme yhdessä syömään, jolloin vertaaminen alkoi tietenkin heti. Menin iltapäivällä terkkarille, ja itkuhan siinä heti pääsi, kun sai mieltä ja ahdistusta purkaa.
 Vähän aikaa sitten tein kuitenkin pekoni-kalkkuna-juusto-toasteja kaksi ja koulusta päästyä söin puoli purkkia Ben & Jerry'sin Strawberry Cheesecake -jäätelöä eikä se haitannut enää niinkään.
Ystäviä on ikävä..
Mutta huomenna on uusi päivä.

Iloisesti puntarilla

Tänä aamuna muistin käydä puntarilla ja paino oli noussut viime kerrasta parisataa grammaa, eli joidenkin mukaan pysynyt samana. Olin yllättäen iloinen tästä, koska olen syönyt vaihtelevasti, enkä ole seurannut painoa tai yrittänyt oikeastaan tehdä sille mitään. Paino on pysynyt samana, kun olen syönyt siten, miltä on tuntunut. Pieniä vaikeuksia toki ollut, mutta en ole seurannut painoa. Onko tässä nyt sitä normaalia syömistä?

Kaikki hyvin on, en ole erityisen onneton.

Pääsin Kokkolaan päiväosastolle. Aluksi kaikki sujui hankalasti, ahdistavasti ja hyvin. Ruokaan piti taas tottua ja syömiseen oli tietty aikaraja. Kotona piti noudattaa samaa suunnitelmaa ja aikoja. Sain paljon eripuraa aikaan hoitajien kanssa, mutta sehän kuuluu asiaan, kun ruuasta ja painosta on kyse.
 Lopulta kyllästyin sääntöihin ja aikatauluihin ja lähdin osastolta lähes terveen painossa ja päätin pärjätä itse. Päätin olla menemättä koskaan takaisin osastolle. Jos vaikeita hetkiä tulee, tai ruoka ei maistu, on otettava vaan itseä niskasta kiinni ja painaa eteenpäin ja huolehtia itsestään.
 Aikaisemmin eräällä mallitoimistolla käydessäni vielä alipainoisena, minulle sanottiin, ettei sinänsä tarvitse lihottaa, mutta lihasta olisi hyvä saada. Tänään mallitoimistossani sanotaan, etten saa laihtua enää yhtään, ja että painoa saisi tulla vielä muutama kilo. Joten haluni mallintöihin toimii motiivina parantua, eikä motiivina laihduttaa, kuten moni luulee.
 Välillä tunsin itseni jo lähes terveeksi ja mietein voinko enää edes kutsua itseäni anorektikoksi, mutta sitten syöminen vaikeutui taas hetkellisesti. En pystyny muutamaan päivään syömään kunnolla ja minua pelotti ja ahdisti kamalasti. Nyt suhde ruokaan vaihtelee hieman päivittäin. En kuitenkaan syö enää niin paljon herkkuja pitääkseni ja nostaakseni painoa, koska haluan terveellisemmän ruokavalion ihon, hiuksien ja jaksamisen vuoksi. Välillä on päiviä, jolloin en pysty syömään herkkuja ollenkaan ja välillä päiviä, jolloin sillä ei ole merkitystä. Nälän tunne on toisina päivinä ihanaa, toisina inhottavaa koska joutuu syödä, toisina samantekevää, jolloin syön. Jonakin päivänä yksi leipä voi olla liikaa ja jonakin päivänä syön hyvällä mielellä ajattelematta sen kummemmin.
 Puntarilla ei ole väliä enää! Käyn puntarilla noin kerran viikossa, jos MUISTAN. Ainiin, aioin aamulla käydä puntarilla. No ehkä huomenna, nyt ruokaa. Välillä mietityttää, onkohan paino laskenut ja pitäisikö vielä syödä lisää tälle päivää. Riittääkö, haluanko, jaksano, tarviiko, tekeekö mieli, onko nälkä? Mahaa tarkkailen koko ajan. Jos se näyttää jossain vaiheessa yhtään isommalta, on pakko vaihtaa löysempi paita. Istuessa pitää miettiä miltä näyttää: pitääkö vetää vatsaa sisään tai suoristaa ryhtiä. Vai onko tänään hyvä päivä, eikä ruoka näy mahassa.