Uusi vuosi 2011 osastolla

Eli en päässyt lomalle, koska en syönyt vähään aikaan mitään ja painokin tietty laski. Täällä sitä sitten vietetään tylsä uusi vuosi, ilman kavereita, ilman alkoholia, ilman raketteja ja tinoja. Enkä edes löydä ohjelmistosta ylen uuden vuoden teatteria, joka saisi aaton tuntumaan hieman aatolta. Potilaita on minun lisäksi vain yksi, eikä hän ole kovin hyvä kaveri minulle, mutta mukava muuten.
Aloitin kuitenkin taas syömisen. Ehkä pääsen joskus poiskin täältä...
Hyvää Uutta Vuotta 2011!!

If you cut me I suppose I would bleed

En näe paljonkaan syitä, miksi mun pitäisi elää. Halu kuolla seuraa nykyään minua yhä useammin. Vaikka usein en ajattelekkaan haluavani kuolla, enkä sula lattialle itkemään, en silti "hyvinä" hetkinä ajattele, että on hyvä, olla olemassa. En tiedä, ehkä kukaan ei ajattele, ehkä ajattelee, mutta näin ainakin minä.
Osteoporoosin riski on havaittu, ja se painaa, ahdistaa ja stressaa. Pakko syödä ja juoda maitoa, etten luhistu ja rikkoudu fyysisesti, mutta syödessä luhistun ja rikkoudun henkisesti. Ja koska en näe syitä elää, ei oikeastaan tarvisi syödäkään, mutta minulla ei ole oikeutta kuolla edes nälkään. Jos paino putoaa liikaa, otetaan letkut esiin ja "paraneminen" alkaa taas. Enkä voi itse tappaa itseäni, koska en uskalla enkä syvällä sisimmässäni halua kuolla. Joten on pakko syödä, jos haluan elää helpompaa elämää tulevaisuudessa.
Usein ajattelen myös jääväni tänne vielä kauaksi aikaa, ja joskus siirtyä sitten aikuisosatolle ja ottaa anoreksia täysin osaksi elämääni, enkä parannu siitä täysin koskaan. Enkä edes usko, että parantuisin siitä täysin kokonaan koskaan. Enkä edes halua. Se on osa elämääni, vaikka tunnen sen välillä hiipuvan ja pelkään sen katoavan. Se on täyttänyt tyhjiä hetkiäni ja jotenkin ajattelen sen olevan mukavaa ja aikaa sopivasti kuluttavaa puuhaa. Ajatella ruokia ja kokkaamista ja yrittää olla jatkuavsti syömättä, vaikka ahmimishimo välillä yrittää saada vallan. Ja liikkua paljon, kuluttaa. Liikunta vei mukavasti tylsyyttä pois, mutta talven pakkasissa oli välillä vaikeaa.
Toisaalta oli juuri sopiva aika tulla osastolle, koska syömiseni, ahmiminen ja oksentelu alkoi karata käsistä ja pelkään, että olisin lihonut tai muuten seonnut ruuan kanssa, jos en olisi nyt osastolla. Täällä en voi syödä kuin tiettyinä aikoina ja vaikka joskus alkuaikoina hiipi pieni nälkä ja ahmimistunne, ei se ollut mahdollista. Ja jos jätän aterian väliin, koska haluan taas laihtua, en voi kohta sitä katua ja syödä jotain, koska ruokaa ei saa kuin ruokailuaikoina. Kotona aion pitää saman rytmin, enkä poikkea siitä. Jouluna en voi syödä herkkuja, mikä harmittaa.
Viime jouluna en vielä ollut kovinkaan anoreksian pauloissa, vaikka painoin vähän kuin sairaalaan tullessani. Silloin halusin vain laihtua. Pidin karkkilakon kaksikuukautta ennen joulua ja laihdutin urakalla 39 kiloon. (Olen 170cm pitkä). Olin jo tämän aloittaessani päättänyt, että jouluna sitten annan itselleni luvan syödä niin paljon kuin haluan; pipareita, konvehteja, kakkuja, kinkkua, torttuja ja muitakin herkkuja. Ja lihoinkin jouluna kaksi kiloa. Sitten aloin taas laihduttaa, mutta alimmillaan olin enää 40 kilossa. Paino hyppi 40-42 kilon välillä ja usein yritin vain pitää sen siinä 42:ssa. Ennen osastolle tuloa paino putosi taas 40 kiloon.
Reidet näyttää aina vain paksummilta ja maha tottuu koko ajan paremmin ruuan suureen määrään.

Kaupungilla

Pääsin eilen vanhempien kanssa kaupungille. Aluksi oli vain lupa kahville, mutta sain luvan käydä Gina tricossakin, mutta kävin myös Suomalaisessa kirjakaupassa. Kävimme ensin Gina tricossa ja ostin kaulakellon ja korvikset. Rakastan sitä kelloa! Vanhemmat maksoi, jee. Kokeilin paria vaatetta, mutta ei oikein ollut sopivia. Siellä oli liikaa vaatteita niin lyhyeen aikaan.
Sitten mentiin Coffee Houseen kahville. Äiti ja isä yritti jotenkin saada mua syömään jotain, tosi hienovaraisesti kuitenkin. Otin kahvin. Mustana. Juon aina mustana, maitotilkan kalorit vaan ei käy. Osastolla olen ihmetellyt miten eräs toinen anorektikko voi laittaa maitoa kahviin, koska tuntuu, että hänelle muuten kalorit merkitsevät enemmän. Itse en edes osaa laskea aterioitteni kalorimäärää, mutta tuntuu, että hän osaa. En tietenkään voi olla varma.
Kirjakauppa oli aika lähellä, joten kerkesin sielläkin viettää aikaa. Olisin ostanut osan itse, mutta isä sanoi, että maksavat nekin. Ostin Miss Mixin, Nemin, ristikkolehden ja Kaunotar ja hirviö -Disney DVD. Äiti osti myös joululahjaksin Ingon uusimman kirjan.
Kaupungilla meni noin tunti 10 minuuttia.
Aijon kysyä, jos pääsen käymään elokuvissa ja kampaajalla kohta.

ULOS!

Noniin, tänään menin vapaakululle ensimmäistä kertaa! Eilen sain 15 minuutin vapaakulun, mutta parantumisen eteneminen ahdistaa, enkä oikein voi iloita siitä, muuta kuin silloin, kun olen ulkona.

Hauskaa Halloweenia!

Tänään katsotaan osastolla trilleri halloweenin kunniaksi. Kauhuelokuvaa ei voitu katsoa, koska ne on kaikki K-15.
Paino ei ole oikeastaan noussut vähään aikaan vaikka olenkin syönyt niin paljon, että ahdistaa. Tänään pääsin kuitenkin mukaan vuokraamaan leffaa.
Ja nyt syömään siskonmakkarakeittoa...

Vaikeaa.

Täällä syöminen on vaikeampaa kuin kotona. Kotona pystyin liikkua niin paljon kuin halusin ja syödä sen mukaan niin vähän kuin halusin. Täällä en saa itse valita ruokaani, enkä voi liikkua yhtään. Keskiviikkoon asti pitäisi syödä kaikki, jotta näkee vaikuttaako se vai pitääkö ravitsemusterapeutin määrätä suurempi annos. Kolme päivää olen jo syönyt kaiken ja voin sanoa, että on yhtä helvettiä. Aamut menee suht hyvin, koska kuitenkin on nälkä, mutta illalla, kun miettii kuinka paljon on jo päivällä syönyt, se on kauheaa. Ahdistus kasvaa aina iltaa kohdin. Vaikeinta on iltaruualla tai iltapalalla. Iltapala voi olla helpompo, koska silloin on kuitenkin vähemmän syöävää. Saa nyt nähdä miten tämä jatkuu..

Osasto.

Olen nyt osastolla, niin en välttämättä jaksa kirjoittaa usein.
Ja mitään kirjoittamista ei välttämättä edes ole vähään aikaan, kun täällä ei ihmeempiä tapahdu.
Vielä tämän viikon ainakin saan itse ottaa ruuan, mutta ensi viikolla voi muuttua.
Wiin pelaaminen ja ulkoilu on kielletty.

Tuskainen eilinen.

Eilen menin aamusta kouluun. Olin kaksi tuntia ja lääkiäri soitti. Ilmoitti, että pitäisi tulla lähiaikoina äitin kanssa käymään. Miten olisi tänää? No ei. Huomenna? -Voihan vittu, ei ole mitään menoa.- No varmaan sitten niin.
No aika on onneksi siihen aikaan, että perun sen, koska äitillä on töitä silloin. Käynnin ideana lääkärillä oli siis hoidosta puhuminen. Suomeksi sanottuna osasto kutsuu. Mutta tietääkseni voin siitä kieltäytyä?
Siinähän se päivä sitten romahti kokonaan. Onneksi seuraava tunti oli hyppytunti ja lähdin kavereiden kanssa poliisilta kysymään onko terveydenhoitaja ja lääkäri toiminut laittomasti kertoessaan asioitani vanhemmille. Mutta tapauskohtaisesti, ilmeisesti ei. Ainakaan rikosilmoituksen tekemiseksi. Sitten käytiin juomassa kahvit.
En mennyt loppu päivänä takaisin kouluun ollenkaan. Olin kaverin kanssa kaupungilla ja ostin lahjan ja muuta tarpeellista. Kirjastossakin kävin äidinkielentuntia varten. Kävin kotona seitsemän aikaan ovella heittämässä repun sisälle ja lähdin kaverille tekemään vohveleita.
Illalla tulin vähän ennen kymmentä kotiin.
Eilen tuli harkittua muunmuassa karkaamista ja kuolemista ojaan kunnon ryyppäämisen jälkeen.

Nälkä.

Tänään en ole syönyt kuin yhden kerran. Kolmen aikaan jauheliha nachoja. Söin kyllä ihan reilun lautasellisen, että onneksi ei tullut aamulla syötyä mitään. Kumma kyllä sen jälkeen ei ole ollut nälkä, mutta olo on kyllä sen mukainen, että en ole muuta syönyt. Ainiin join 1/3 lasia urheilujuomaa, enkä edes tiedä oliko sen suhde oikea. Huomenna aion syödä samoin, mutta siitä voi tulla vaikeampaa, koska vanhemmat ovat silloin kotona.
Olin serkuilla tässä vajaan viikon ajan ja lihoin KAKSI kiloa. Vaikka söin jopa omasta mielestäni vähän. Mutta lääkäri käski syödä säännöllisesti, että lihoisin ja siellä niin tulikin tehtyä. Siellä on niin mukavat ruokailutottumukset ja erittäin hyvää ruokaa aina. Pari reseptiäkin lähti mukaan. Ja leivoin siellä itse hyväksi havatuilla resepteillä pari piirakkaa.
Maanantaina on lääkäri ja pitäisi pudottaa nuo ylimääräiset kilot siihen mennessä. En saa lihoa liikaa koskaan punnitusten välissä, koska tuntuu, että sitten ensi kerralla on painettava ainaki yhtä paljon ja jos lihon vain hieman kerralla, saan olla kauemmin laiha ja lääkärit eivät kuvittele tämän olevan helppoa. Olen siis päättänyt lihottaa itseäni parisataa grammaa enintään aina seuraavaan punnitukseen. En voi tällä hetkellä laihduttaa, koska osastolle ei ole vara joutua. Vasta myöemmin.
Tietenkin taistelen vastaan niin kauan kuin mahdollista ja osastolle joutuminen ja niin laihaksi tuleminen, että joudun sinne ei ole tavoite. Vaaka on se hirviö. Ei olisi niin kamalaa olla hieman paksumpi, mutta olisi kamalaa painaa enemmän. Liikaa.

Pumpulipilvet

"Kysyn lääkäriltä ja katsotaan sitten miten toimitaan." Näin sanoi terveydenhoitaja, kun kävin punnituksessa ja painoni oli muka pudonnut kilon. Luulen, että se oli vaan sitä painon heittelyä, koska kotona puntari näyttää lähes samaa kuin ennen, paremminkin enemmän kuin vähemmän. Ja olen syönyt niin paljon enenmmän. Luulin, että painaisin paljon, mutta paino olikin vain pudonnut..
Eilen ei tehnyt hirveästi mieli syödä. Ehkä se johtui siitä terkkarilla käynnistä, ehkä se oli normaalia mielialan vaihtelua, kuka tietää. Illalla kuitenkin söin viikko sitten festareilta ostamiani metrilakuja kolme. Ja oksensin. Mutta silloin minulle tuli oikeasti huono olo. Luulen, että ne olivat kerenneet hieman pilaantua kuumassa laukussa vuorokauden ollessa ja sen jälkeen viikon kaapissa. Oksentamisen jälkeenkin oli vielä aika kamala olo. Äitille en tietenkään kertonut, enkä kenellekkään muullekkaan.
Mutta tämä terveydenhoitajan kommentti.. Apua en halua osastolle. En voi. En nyt. Joudun kuitenkin sinne niin pitkäksi aikaa, tai vaikka pääsisin parissa kuukaudessa pois, äiti ei päästäisi minua Saksaan.
Ajattelin, että kesän aikana nostan painoa muutaman kilon, siihen bmi noin 15,7 ja Saksan matkan jälkeen laihdutan taas, vaikka joutuisinkin osastolle. Koska tuntui, että sitten sillä ei ole enää merkitystä. Mutta on sillä.

Hienoa, hienoa!

Miksei terkkarit ymmärrä, että niiden ei kuulu sanoa "Hienoa", jos paino on noussut? Eikä tietenkään silloinkaan kun se on laskenut, koska niinhän ei kuulu käydä, mutta tulee hirvee olo, vaikka paino olisinkin noussut vain gramman, mutta se on "hienoa", eli on lihonut.